keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Tilkkupeitto poitsulle

Kauan ja rakkaudella ommeltu tilkkupeitto valmistui vihdoin kuukausi ennen 1-vuotispäivää pojalleni. Hankin tähän kankaat jo keväällä, pääasiassa Tildaa, koska ne vaan on niin ihania tilkkutöihin. Pitkän aikaa peite roikkui ovenkarmilla odottamassa sopivaa aikaa ja intoa tikkaukseen. Sen jälkeen vierähti vielä toinen tovi, että perehdyin, kuinka ompelen reunakaitaleen. Onneksi löysin siihen kätevän ohjeen ja parin päivän päiväuniajan ompelukone surisi ahkerasti. Saattoi syynä olla sekin, että minulle saapui saumuri tässä eräänä päivänä ja sormet syyhyää jo uusien ompeluprojektien pariin. Pino ihania trikookankaita odottelee jo... :) 

Valmiin peiton koko on n. 120x145cm. 



sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Villikko-haalari

Sain valmiiksi ekan trikoisen lastenvaatteeni, kyllä oli opettavaista puuhaa taas! Opettelin mm. kanttausta ja kaksoisneulan käyttöä. Olisi vieläkin säätämisen varaa, mutta jälleen, tästä tuli ihan kelvollinen ja jää odottamaan, kunnes käyttäjä on siihen sopiva.

Villikko-haalari koossa 86 cm, kaava Ottobre 1/2013




keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kirppislöytöjä

Tykkään kierrellä kirpputoreilla. Suosikkini Vaasassa ovat Fyndis ja Suvikirppis, sillä niistä löytää paljon lasten tavaraa. Tänään ajeltiin pojun kanssa Sepänkylään todetaksemme vain, että Fyndis aukeaa vasta tunnin päästä. Suunnattiin sitten pitkästä aikaa Adam&Ewaan. Ja vau, mitä löytöjä sieltä teinkään!


Rottinkikorin kotiutin 7 eurolla pojun lelukoriksi (tämä Suvikirppikseltä). Meillä on ollut vastaavanlainen mutta vain isompana aikoinaan lapsuuden kodissani, joten tämä luo ihanaa kotoisaa tunnelmaa. Riihimäki-lasipurkkeja olen ostellut aina silloin, kun tulee edullisesti vastaan, tämä hyväkuntoinen yksilö maksoi 7€. 


 Lapsen työkalupakki (5€) oli aivan pakko ostaa, vaikka se joutuu odottamaan käyttäjää vielä jonkun aikaa. Mutta siis voiko olla suloisempaa! Katsokaa nyt näitä, kaikki tärkeimmät työkalut pienoiskoossa. Voin vaan kuvitella kuinka innoissaan poju näillä leikkii, kun pääsee isän kanssa verstaalle :) 


Nuutajärven näppyläkulhoa olen monesti haaveillut, mutta en ole oikein ollut varma, olisiko sille käyttöä. Nyt kun tuli vastaan 10 eurolla, niin eihän tätä vaan voinut jättää hyllyyn. Lasinen lautasliinateline (7€) muistuttaa Nuutajärven Pioni-sarjaa. En kuitenkaan nopealla googletuksella löytänyt, olisiko samaa sarjaa. Jos jollain on parempaa tietoa, niin kuulen mielelläni. Tämä kaunis yksilö löytyi sopivasti korvaamaan juuri myymäni metallisen telineen.


Lehdistä suostun maksamaan yleensä korkeintaan euron. Mikä lie hairahdus tuli, kun ostin uusimman Unelmien Talo&Koti -lehden sekä Novitan asustelehden 2€/kpl. 

Aamulla juttelin miehen kanssa kyseisestä Leena Lehtolaisen dekkarista, hän toivoi, että katsoisin löytyisikö sitä lainattavaksi vanhempieni kirjahyllystä. No ei löytynyt, mutta tuli vastaan kirpputorilla 2,5 eurolla. Täytyihän miehelle tuoda tuliaiseksi. 

Voisin kai sanoa keräileväni keittokirjoja, sen verran paljon niitä on kertynyt hyllyyn. Kai Linnilän kirja "Pihalla kasvaa lammaskaali, omavarainen kokki" (6€) vaikutti mielenkiintoiselta, sopivalta meidän landelaisten kirjahyllyyn.

Vero Modan uusi pitkähihainen trikoopaita neljällä eurolla, leijonankeltainen kiehtoo aina vaan vaikka ei olekaan sitä ominta väriäni...

Mitäs mieltä olette, oliko löydöt ostamisen arvoisia? :)


lauantai 13. syyskuuta 2014

Pikatuunaus

Innostuin eilen järjestelemään kaaoksen valtaan joutuneen työ(ompelu)huoneen. Pikatuunasin vanhan kenkälaatikon lahjapaperilla ja sain aikaan tyylikkään laatikon, jota kehtaa pitää Helsingistä tuomieni uusien (oikeasti) tyylikkäiden säilytyslaatikoiden vieressä.

torstai 11. syyskuuta 2014

Baby Sophisticate -neuletakki


Elämäni toinen neuletakki valmistui vihdoin pojulle! Tästä innostuneena uskallan ehkä joku päivä ottaa puikoille myös aikuisten neulepuseron. Langatkin siihen on jo odottamassa, sillä kävin toissa viikolla ihanassa Lankatalossa Kauhajoella...

 Löysin suomennettuna ohjeen Baby Sophisticate -neuletakkiin ja täytyihän sitä kokeilla. Kuvalliset rautalangasta väännetyt ohjeet helpottivat aloittelijaa. Lankana oli Debbie Blissin Baby Cashmerino tuplana ja sitä meni vajaat 5 kerää. Silmukkamäärät laskeskelin vielä yhtä kokoa suuremmiksi ohjeen 6-12 kk koosta, koska oma käsiala on aika tiukka. Mulla on huono tapa jättää mallitilkut neulomatta, joten tästä tuli ehkä hieman kapoinen ja pitkänmallinen, mutta käyttökelpoinen silti. Kohta 9-kuukautinen poju ei ollut kovin yhteistyökykyinen sovituskuvassa ;) 


tiistai 2. syyskuuta 2014

Sienimetsässä


Viikonloppuna oltiin sienestämässä ja saatiin saaliiksi jos jonkinmoista tattia ja rouskua. Osa kuivattiin ja osa pakastettiin, mutta rouskuista tehtiin samantien herkullista sienisalaattia ja -piirakkaa. Tunnistattekos allaolevat sienet? Me saatiin pitkän pähkäilyn jälkeen melko varmasti kaikille nimi ;)

Perunaohukaiset rouskusalaatin kera

Sienionni-kirjasta

Salaatti
2 dl kermaviiliä tai smetanaa (käytin turkkilaista jogurttia)
2 dl keitettyjä haapa-, kangas ja karvarouskuja pieninä paloina
1 rkl voita
reilusti hiutalesuolaa
2 rkl hienonnettua tilliä
1 kiinteä, puolihapan omena
puolikas hienonnettu sipuli

Perunaohukaiset
2 munaa
5-6 raakaa kuorittua perunaa
suolaa maun mukaan
valkopippuria myllystä
2 rkl voita

1. Kaada kermaviili suodattimeen tai siivilään asetettuun  suodatinpussiin ja valuta kaksi tuntia jääkaapissa. (Jätin tämän vaiheen väliin…) 

2. Paista sienet voissa keskilämmöllä kunnes ne saavat jonkin verran paistopintaa. Sekoita silloin tällöin. Ota paistinpannu levyltä ja anna sienten jäähtyä.

3. Sekoita paistetut sienet kulhossa suolan, tillin ja valutetun kermaviilin kanssa.

4. Poista omenasta siemenkota ja pilko se pieniksi paloiksi. Kuoren voi jättää paikoilleen, mutta minä kuorin omenat. Sekoita omenapalat ja hienonnettu sipuli sieniseokseen. Anna mielellään vetäytyä hetken jääkaapissa.

5. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Raasta perunat karkeaksi raasteeksi ja sekoita munien kanssa taikinaksi. (Meillä oli kovin vetistä kesäperunaa, joten ne olisi kannattanut valuttaa etukäteen…) Mausta suolalla ja pippurilla.

6. Paista taikinasta neljä ohutta perunaohukaista kuumalla paistinpannulla niin, että niistä tulee rapeita molemmin puolin. Tarjoile sieniseoksen kera.


Kangasrousku-juustopiiras

Resepti saatu sienikurssilta

Pohja
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl juustoraastetta
1/2 dl vettä

Täyte
1-2 sipulia
1 rkl öljyä
3-4 dl kangasrouskuja
1 dl sinihomejuustomuruja
2 dl mustaleimaemmentaaliraastetta
1 prk kermaviiliä
1 dl maitoa tai kermaa
3 munaa
1/2 tl timjamia
1/2 tl mustapippuria
2 valkosipulikynttä

1. Sekoita notkeaan rasvaan juustoraaste, jauhot ja viimeiseksi vesi. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.

2. Hienonna sipulit ja hauduta ne paloiteltujen sienien kanssa pehmeiksi pannussa. Sekoita juustot, kermaviili, maito, munat, mausteet ja sieni-sipulisilppu keskenään ja kaada puolikypsälle piiraspohjalle. Jatka paistamista vielä noin 20 minuuttia.


tiistai 19. elokuuta 2014

Lippapipo ja tumput

Minulla on tällä hetkellä pari isompaa käsityöprojektia meneillään, jotka tuntuvat kestävän ikuisuuden. Niinpä oli kiva ommella välillä jotain pientä, jonka tiesi valmistuvan tunnissa parissa eli poitsun päikkäreiden aikana.

Meillä ei olla ihan osattu varautua tähän syksyiseen ilman viilenemiseen, sillä poitsulta puuttuu mm. hanskat. Onneksi löysin sopivan helpon ohjeen vauvan tumppuihin. Ekalla yrittämällä ei tämäkään ompelutyö vielä sujunut ja muutama asia tuli taas opittua... onneksi nykyään tulee tehtyä eka versio harjoittelukankaasta, joten siihen voi testata, kuinka kone käyttäytyy, sopivat ompeleet, langankireyden,...  ja todeta että se eka versio oli kaiken lisäksi aivan liian pieni. Mutta tällaiset niistä loppujen lopuksi tuli, ei täydelliset mutta käyttökelpoiset kuitenkin. Poitsu kävi toista jo maistelemassa :D


Lippapipon ompelin aiemmin kesällä, mutta tämä saa odottaa kaapissa ainakin ensi kevääseen, sen verran hyvin on vielä kasvunvaraa :D Tehty Nosh Organicsin kaavalla, jota jakoivat fb:ssä kankaiden yönä.